Hyppää sisältöön

Dreams-lähettiläs Elina Gustafsson vierailee Kajaanin lukiossa 23.10.2024

Lasten ja nuorten säätiön Dreams-ohjelmassa mukana oleva Elina Gustafsson vierailee Kajaanin lukiolla 23.10.2024 klo 9.30-10.15 puhumassa 23-ryhmäläisille omasta polustaan ja miten unelmat ovat siivittäneet hänen matkaansa.

Lasten ja nuorten säätiön Dreams-ohjelmassa yleisölle tutut Dreams-lähettiläät vierailevat yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa kertomassa oman kasvutarinansa. Tarinoiden avulla Dreams-lähettiläät rohkaisevat nuoria unelmoimaan sekä pohtimaan vahvuuksiaan ja oman polkunsa suuntaa.

Dreams-kouluvierailuja on tehty vuodesta 2003 lähtien ja vierailut tavoittavat vuosittain tuhansia nuoria eri puolilta Suomea. Nuorten unelmointia ja uskoa tulevaisuuteen tukevat Pohjola Vakuutus ja useat osuuspankit ympäri maan.

Puhuja, inspiroija ja entinen huippunyrkkeilijä

Elina Gustafsson on energisen rehellinen puhuja, joka kulkee omia polkujaan avoimesti omana itsenään. Porista kotoisin olevan Elinan kouluvuodet kuluivat enimmäkseen pelleilyyn ja häiriköintiin. Hän ei ole halunnut suostua muiden muovaamaan muottiin, minkä hän on myös kääntänyt vahvuudekseen. Elina on luonut päämäärätietoisesti omannäköistä elämää niin huippunyrkkeilijänä kuin inspiroivana puhujana. Hän kannustaa Dreams-vierailulla nuoria luottamaan kykyihinsä ja olemaan omia itsejään.

Lisätietoa Dreams-ohjelmasta.

Aihealueet